Harmony Clean Flat Responsive WordPress Blog Theme

JURASSIC PARK - KOH CHANG PT3

10/24/2015 Maria Maunula 0 Comments Category : , , ,

Vuoria, kukkuloita, vesiputouksia, vihreää viidakkoa ja upeita rantoja. Niistä on Koh Chang tehty. Olin suunnitellut alunperin hyvin erilaisen reitin, mutta olen tyytyväinen jättäessäni Laosin pois saadaksesni enemmän aikaa Changille juuri sopivasti ennen kuin highseason alkaa ja kerkiää pyörähtämään Cambodiaan ennen paluuta Bangkokiin. Olin Changilla kokonaisuudessaan noin 1,5vk.



Nyt olen jo saapunut Cambodiaan joten on hyvin aikaa kirjoitella tuoreessa muistissa olevia tunnelmia ja havaintoja Changilta, sain kuvatkin siirrettyä! Alunperin oli tarkoitus vaihtaa majoitusta saaren eri rannoilta seuraaville etelään parin päivän välein, mutta uskaltaisin väittää, että hotellivalintani kruunasi koko matkan ja näinollen jäin tosiaan Lonely Beachin Paradise Cottagesiin koko ajaksi. Se mikä teki paikasta täydellisen oli jo edellisten postaukseni luettelmat asiat, mutta ennenkaikkea hotellin lounge, ihmiset sielä ja baarin omistajat Chris ja Nida, Etelä-Afrikkalainen ja Thaimaalainen pariskunta.
Tutustuin aivan mahtaviin ihmisiin ja kuulin erilaisia elämäntarinoita. Istuttiin usein iltaa vaihtuvalla porukalla resortin laiturilla heilutellen jalkoja reunan yli, katsoen auringonlaskua ja tarinoita vaihtaen. Keskustelut hyppi eri kulttuurien ruuasta reissuvinkkeihin ja politiikasta filosofiaan. Vaihdettiin kokemuksia omasta kulttuurista ja stereotypioista. Ranskalaisten perhekulttuuri ja Thaimaalaisten henkiuskomukset, kaikki kuulosti niin kummalliselta pienessä Suomalaisessa mielessäni. Suomesta moni tiesi kehua koulutussysteemiä ja kysyi revontulista. 



On myös pakko mainita erikseen yksi resortin asukkaista, Ruotsalainen Martin! Sillä useimmiten turistit varaavat 1-14 päivää ja jatkaa matkaansa, noh, Martin oli myös check-outannut itsensä hotellista jo kahdesti ja palannut aina takaisin. Kerkisin itsekkin kerran jo sanomaan heipat ja aamulla Martin olikin palannut resorttiin :D Sivukorvalla kuulin tälläistä jatkuneen jo reilu kuukausi.

Thaihieronta! Love it! 60min ~ 6€
Saaren ainoita nopeusrajoituksia.. Mutta missään ei kerrota mikä on city limit!

Päivisin kävin tutkimassa saaren eri alueita, sekä koitin hakea muutamia geokötköjä joskin hieman  huonolla menestyksellä. Bang Baong kalastajakylä oli erityinen, sillä koko kylä oli rakennettu meren ylle puisille laitureille, joiden kunto oli myös hieman hapero ja näinollen skootteriajelu olikin tätänykyä kielletty kylässä, eikä yletöntä yöelämää ole kännihukkumisien varalta ihan hirveästi :D 
Shoppailtavaa ja saaren parhaat mereneläviä sisältävät ruuat löytyvät kuitenkin juuri täältä. 
Bang Baon vierestä löytyi myös täydellinen snorklauskohta, jonne pääsi skootterilla. Pieni niemenkärki piilotti meren alle korallia, simpukoita, isoja rapuja, erilaisia kaloja ja törmäsimpä jopa pieneen mustekalaan! 



Cats... As usual



Saaren jokainen päivä oli erilainen kun sai skootterin alleen. Ensimmäisen skootterin vaihdoin kun peilejä ei voinut kääntää ja se on aika oleellinen toiminto kuitenkin, noh, seuraavassa ei toiminut nopeusmittari, mutta mitä pienistä. Kolusin saaren länsipuolen kohtuullisen hyvin läpi, mutta itäpuolelta en nähnyt mitään, sillä matka olisi vienyt koko päivän enkä kyllä nauti täällä pimeällä ajamisesta :D vaikka tiet on hyvässä kunnossa niin katuvalojen puute saa hullut mutkat ja kurvit pois mopon valokeilasta ja pitäisi vielä varoa kulkukoiria ja apinoita!


Välillä oli sellainen jurassic park-fiilis, kun puut kasvaa vuorien rinteitä pitkin uskomattoman korkeiksi muureiksi ja eläimet hiipii vapaana ympäröivässä metsässä, osan ollessa vaarallisia. Yöllä kuulet kaikki viidakon äänet ja liskojen hassut "geck-oooo" äännähdykset. Saarella on kuulemma mahdollista, että käärme tippuu puusta esim. Suoraan syliin :D Ne kiipee palmupuihin ja in onneksi aika pieniä, mutta saisin kyllä silti aikamoisen slaagin kun sellanen mätkähtäis olalle. Liskoja ilmestyy öisin joka puolelle ja resorttiin pihassa asuva lintu kuulosti lampaalta. Meillä oli onneksi yksi urhoollinen juuri taloon tullut kissa, joka saalisti eläimiä yöt. Olihan se kieltämättä koomisen näköistä, kun yhdessä hammock katoksessa 8 aikuista ihmistä hyppii kiljuen pakoon aivan hillittömän kokoista perhosta haha. Näin myös jotain mehiläisten sukulaisia, mutta lapsen nyrkin kokoisena versiona! Fiilistä korosti se miten erilainen mun arkipäivä on täällä. Kotona istun helposti tietokoneen ääressä tuntikaupalla ja sama töissä. Lomalla alotan aamuni tuoreilla hedelmillä, kirjan lukemisella ja saatan selata facebookkia nopsaan.

Saaresta jäi todella ystävällinen fiilis ja monia kokemuksia muistoineen talteen. Tapasin miehen, jonka silmäluomet oli tatuoitu. Tapasin naisen, joka oli juuri myynyt kaupan, jota oli ylläpitänyt 19 vuotta ja oli nyt tullut saarelle elämään loppuelämäänsä. Tapasin miehen, jonka keho oli otsaa myöten tatuoitu ja herran esiintyminen kaupungilla oli sangettanut hänelle kylähullun maineen. Tapasin myös normaaleja ihmisiä haha, niistä yksi mieleenpainuva oli brittimies joka työskentelee saarella isossa eristetyssä vieroituskilinikassa. Sellaisessa, tiedättehän rikkaiden ihmisten klinikalta, joka näyttää ulkopuolelta spa-resortilta ja sisältää lähinnä perheiden lähettämiä vastentahtoisia addikteja. Osa on kuulemma ollut sielä jo vuosia, pohdittiin yhdessä miten outoa on istua tässä nauttimassa saaren kaikkeudesta ja elämän pienistä iloista kun joku valitsee istua lukitussa huoneessa vuosikausia. 

Näihin tunnelmiin lopettelee parilla randomina lisäkuvalla.

Banana for scale? 


Boiled coconutmilk + banana, hämmentävä jälkiruoka, mutta hyvää!









P.s. Vikat ei sovi kaikille









RELATED POSTS

0 comments