Harmony Clean Flat Responsive WordPress Blog Theme

MATKAMUISTOJA - VIRO, TALLINNA

9/26/2015 Maria Maunula 0 Comments Category : , , , , , , , ,

Vaihtelu virkistää, joten ajattelin tehdä pienen koosteen noin kuukausi sitten tehdystä Viron reissusta. Tuntuu jotenkin typerältä ajatella, että Viroon pääsee edestakaisin noin 20 eurolla, kun taas kotikaupunkiini Tampereelle menee yhteensuuntaan junalla vähintään 28 euroa. Onneksi on Onnibussi nykyään :*


Viro on todella mielenkiintoinen ja huikea valokuvauspaikka, etenkin katuvalokuvaajille. Paljon taidetta, erilaisia ihmisiä, tapahtumia, kulttuuria, Tallinnan keskusta elää yötä päivää. Olisi mahtava joskus käydä valokuvaamassa Virossa rannikkoa, josta löytyy niin vesiputousta, kuin sodanaikaisia hylättyjä vartiotorneja. Saatika sitten sisämaassa hylättyjä lentokonehangaareja! Mitä lähemmäs itärajaa siirtyy, sitä enemmän venäjän kielitaidosta olisi hyötyä, jota minulla ei ole. Myöskään ihan jokapaikkaan ei kannata nokkaansa työntää, se mikä saattaa Suomalaiselle näyttää hylätyltä, voikin olla Virossa kokoaikaisessa käytössä. Moni vanha rakennus on ulkoapäin romahtamispisteessä, mutta sisällä on viimeseinpäälle sisustettu loft-kämppä. Vaihtoehtoisesti sisällä on laitapuolen kulkijoita, etkä ole tervetullut.

Tälläerää haluttiin hoitaa siirtymä varsin nopsaan, joten varattiin liput Lindalinelta. Normaalisti otan halpadiilin Eckerolta ja siitä hyvästä joutuu kuuntelemaan humalaista karaokea, kyllä, ihan sama oliko sitten maanantai vai perjantai, aamu vai ilta, niin sama meno jatkuu.
Satamassa törmättiin uuteen ilmiöön, riksakuskeihin! Joskin hieman modernimpiin sellaisiin, riksat meinaan toimivat sähkömoottorilla joten kuskin ei ihan hirveästi tarvinnut hikoilla. Lindalinen satama onkin sitten hieman erilainen, älä siis säikähdä, jos et ole aikaisemmin käyttänyt. Se ei tule siihen viikkarin viereen vaan vanhan kulttuuri-ja urheiluhallin viereen, joka näyttää pikemminkin sodanaikaiselta bunkkerilta.

Linnahall

Hotelliksi valittiin Kreutzwald Hotel puhtaasti huonefasiliittien takia - poreamme! Kaikki varmasti tietääkin Virossa olevan huomattavasti Suomea edullisempi hintataso, mutta hotellien hinnat jaksaa silti yllättää. Siinä missä Suomessa et saa edes omenahotellia nykyään alle 50 euron, sai Tallinnassa kaksion poreammeella ja aamiaisella alle sen. Kurkkasin huvikseni myös Helsingistä hotellihuonetta poreammeella, joopajoo 400e/yö. No tarviiko sen sitten olla poreammeellinen? Ei, mutta miksi ei panostaisi, kun Virossa se kerta onnistuu noinkin edullisesti :)

Kreutzwald
tallinn zoo

Hotellin sijainti oli hyvä, keskustan ja Kristiine ostoskeskuksen välimaastossa. Kävelymatka kaikkialle. Tälläreissulla kyllä sitten käveltiinkin, geokätköilyä ja shoppailua aamusta iltaan. Geokätköjä on Tallinnassa paljon ja useimmat niistä todella helppoja, joten sopii esim lapsiperheelle vallanmainiosti. Liikkuminen julkisella liikenteellä on tehty todella helpoksi ja edulliseksi.
Me otettiin suunnaksi Tallin Zoo jonne pääsikin näppärästi trollibussilla numero 6 suoraa hotlan edestä. Eläintarha oli todella hyvin hoidettu ja käsittämättömän laaja, kun on tottunut Korkeasaareen missä kaikki on pitänyt tilanpuuteen vuoksi laittaaa aika tiiviisti. Eläintarhan kahviloista sai ostaa alkoholia, pienille lapsille oli pomppulinnoja, kiipeilypuistoja ja ostettavaa löytyi käsintehdyistä nukeista tietysti hattaraan asti. Osa putiikeista tarjoili myös lounasruokaa.
Kartat oli piirretty eläinten kuvilla, joten kielitaitoa ei pahemmin tarvittu.
Erikoinen lisä oli ns. kotieläinpiha jossa oli kilipukkeja aitauksessa ja niitä sai käydä paijaamassa! Vieressä oli myös pieni aitaus kaneille, kilpikonnille ja käärmeelle. Kaikkia näitä sai käydä koskemassa ja ruokkimassa.
Kaikenkaikkiaan yleisfiilis oli loistava, hyvin hoidetut tarhat, kauniit puistot ja rauhallista. Koin sellaista lapsenomaista iloa ja intoa nähdessäni jääkarhuja telmimässä vesialtaassa ja useita eläimiä pääsi kastomaan paljon lähempää, kuin Suomessa. Samaan aikaan kuitenkin harmitti mm. Norppien puolesta, joiden allas oli todella pieni ja tylsä. Jääkarhuilla oli pienehkö ja betoninen häkki, ei sellainen areena, mitä Korkeasaaressa karhuilla. Tuntuikin oudolta, että eläintarhasta löytyi yli kymmentä eri lajia vuohia, joille oli rakennettu isot aitaukset mökkeineen, kukkuloineen ja kiipeilykivineen - kun taas isolle eläimelle kokoonsa nähden vain pieni häkki. Pidän kuitenkin eläintarhatoimintaa ylipäätään tärkeänä monellekkin lajille säilyvyyden kannalta, sekä ehdottomasti ihmisten sivistämisen ja opettamisen kannalta. Voin vain toivoa, että eläintarhojen rahankeräykset menevät oikeasti siihen mihin luvataan.


Sille on syynsä miksi kaikki Tallinnassa tuntuu keskittyvän vanhankaupungin ytimeen, se on täynnä uutta ja vanhaa. Historiaa, upeita rakennuksia, vanhoja linnoja, taidetta, designia, matkamuistoja ja kulttuurien kohtaamista. Tuntuu oudolta kävellä kokonaan lasitetuin seinin koristellun hotellin vierestä suoraa historian havinaan. Useiden ravintoloiden ja museoiden työntekijät ovat pukeutuneet ajan henkeen ja absurdiksi tämän tekee mukulakivillä vaivattomasti huristelevat modernit Segway laitteet ja Japanilaiset turistit kameroineen. Viimeistä nurkkaa myöten koristellun ortodoksikirkon ihastelun jälkeen voi sujahtaa shoppailemaan Virolaisten nuorten designereiden koruja ja vaatteita tai paahtavaa aurinkoa voi paeta vaikkapa kissanpennuilla kuvitetun kellaribaarin pimeyteen. Haluttiin olla oikein turisteja, joten tehtiin myös tuliaisostoksia, niitä löytyy joka toisesta liikkeestä ja etenkin meripihka tuntuu olevan the thing. Päädyttiin kuitenkin ostamaan eeppisen upeat Putin shottilasit naapurille ja äidille huikeat Putin jääkaappimagneettitulitikut. (Äiti jos luet tätä niin saat ne ehkä.. jouluna? :D ) Kyseinen säläkauppa sijaitsi joidenkin rakennusten välissä kadulle viritettynä enkä kehdannut hirveästi ottaa kuvia, mutta käytännössä puolet tavarasta oli pelkkää Putin filistelyä. Kahvimukeja, joita koristi Putin ilman paitaa. Jääkaappimagneetteja, sytkäreitä, avaimenperiä, tauluja, mitä ikinä keksitkään.

Ihan oikean shoppailun jättäisin kuitenkin Kristiine, Viru tai Rocca-al-Mare-keskuksiinn. Virosta saa edullisesti mm. Kenkiä, vaatteita, meikkejä ja lääkkeitä. Ostoskeskuksissa on joitakin liikkeitä, joita ei ainakaan vielä löydy Suomesta, kuten Bershka, Pull&Bear, Terranova yms. Ainiin, ei tietenkään pidä unohdaa viinarallia, alkoholiputiikkeja löytyy jokapuolelta, mutta jos haluat päästä helpolla niin säästä ne ostokset satamaan vaikka olisikin euron tai pari kalliimpia. Jo ihan se helpotus, ettei tarvi kantaa lavoja toiselta puolen keskustaa mukulakiviäpitkin, on sen parin euron arvoista.

Putin Mug

cat panties


Tallinnasta löytyy aivan loistavia paikkoja täyttää maha pitkän päivän päätteeksi. Suosituimpiin ravintoloihin joutuu oikeasti tekemään varauksen joitakin päiviä etukäteen, mutta esim. katuruokaa löytyy pienistä ravintoloista erittäin kohtuullisen hintaan. Käytiin testaamassa Estonian Buger Factory ja Hotokas hodarimesta. Burgerit oli todellakin maukkaat ja täyttävät, olisi pitänyt jättää lisuke ranskalaiset väliin. Samalla tuli tutustuttua paikallisten klassikkolimuun eli ihan vain Limonaadiin. Kyseinen juoma osoittautui todella herkulliseksi ja sen makua onkin vaikea kuvailla, ehkä vähän pommac mutta makeampi eikä niin tymäkkä. Haha, vähän kun viiniä yrittäisi kuvailla. Suosittelen jokatapauksessa maistamaan mikäli eksytte paikanpäälle, me tuotiin sitä kotiin asti!
Hotokas oli oikein virkistävää vaihtelua perinteisiin hodareihin, sillä valikoimaa oli aika paljon ja jokaisessa pöydässä odotti myös Sriracha-puteli. Hodarit kustansi jotain 3-6 euron väliltä ja kävi kokonsapuolesta kyllä ihan oikeasta ateriasta. Viimeisen päivän iltana käytiin vielä turistimestoilla, eli vanhan kaupungin aukiolla kokeilemassa Dom. Oli ihan mukava, annoksien ulkoasuun oli panostettu ja viinitarjontaa olisi ollut rutkasti. Paikan parasta antia oli kuitenkin istua terassilla lämpölamppujen alla katsellen turistien menoa ja temmellystä. Paikalle oli saapunut myös paikalisia katutaiteilijoita ja jonkinlainen tanssiperformanssikin päästiin todistamaan.

Estonian Burger Factory

Estonian Burger Factory
Smoky bacon!
Hotokas
Chilidog
Hotokas
Nachodog

Jos olet yhtään urban exploration-henkinen, suosittelen ehdottomasti visiittiä Paterein vankilassa! Noin 20min kävely satamasta, sisäänpääsy hurjat 3 euroa ja pääset tutkimaan todella huonokuntoisen ja tylyn vankilan sisälle. Vaihtoehtoisesti noin 8 eurolla voi palkata myös oppaan, joka osaa kertoa vankilaan muodostuneesta hierarkiasta ja kuolemantuomioista. Vankila on ollut pois käytöstä 2002-vuodesta asti, mutta tähän hieman vapaamuotoiseen museokäyttöön sitä on otettu sillontällön lyhyiksi ajoiksi. Paikassa järjestetään nykyään myös musiikkitapahtumia ja osa vankilakopeista on annettu taidekäyttöön mm. Graffiti taiteilijoille ja tilataideteoksille. Tämä paikka ei ole välttämättä lapsiperheille sopiva, rakennus on todellakin huonossa kunnossa ja esimerkiksi huumeneuloja löytyy pitkin lattioita. En ottanut tälle reissulle kameraa lainkaan mukaan, mutta kännykällä tuli ikuistettua aluetta jonkin verran;

Patarei

Patarei

Patarei

Patarei

Patarei

Patarei

Patarei
Patarei











Näitä häkkejä katsellessa tuli väkisinkin mieleen ne eläintarhan jäänallet, vain vesiallas puuttuu..



RELATED POSTS

0 comments